4.10.2014

Näyttää neulotulta, mutta on virkattu [Looks knit, but is crocheted]

Olen muutaman kerran kokeillut koukkuamistekniikkaa ja tykkään siitä kovasti. Erityisen viehättynyt olen tähän silmukkaan, jonka pinta näyttää aivan neulotulta. Mutta on siis virkattu koukkuamalla! 


Koukkuamiseen tarvitset virkkuukoukun, jonka toisessa päässä on stoppi, sillä silmukoita kerätään koukulle aivan kuin neuloessakin. (Itselläni tosin oli tässä kaksipäinen virkkuukoukku, jonka erehdyksissäni ostin ja toiseen päähän viritin nerokkaasti kuminauhan lisästopiksi.)

Alla kuva siitä, kun mennään koukulla "taaksepäin", eli oikealle päin. Neulosta ei siis käännetä missään vaiheessa.



Pähkinänkuoressa koukkuamisen hyvät puolet: nopea tekniikka, hauska ja helppo oppia sekä muhkea lopputulos. Tekniikan heikkouksina voisin mainita, että soveltuu tosiaan mielestäni rajattuihin töihin, koska neuloksesta tulee paksua, sekä alkureunus rullaantuu helposti. Lisäisin vielä näin aloittelijana, että ei ole helppoa purkaa tekemäänsä... 

Olen kuullut vinkin, että kannattaa koukuta aina paria pykälää suuremmalla koukulla kuin mitä langan vyötteessä lukee, vähentää tuota rullaantumista ja muutenkin jälki on parempaa. 


Tästä ihanasta alpakkalangasta koukkuilin itselleni kämmekästä elikkäs sormettomia hanskoja. Koukkuamiskoukkuni tälle langalle oli 5 mm ja jälki oli minusta sopivaa, vaikka vyötteessä puhuttiinkin pienemmästä perinteisestä koukusta tai puikoista.  Valitettavasti kämmekkään mitoitukseni meni hieman poskelleen, joten lopputulemasta ei ole mitään mairittelevaa kuvaa tarjolla... Höh. Ja olen siis edelleenkin ilman kivoja kämmekkäitä. Näistä olisi tullut kyllä superlämpimät jos mahtuisivat käteenkin.

Kerro, jos sinulla on onnistuneempia koukkuamiskokemuksia! Joka tapauksessa, mukavaa kun kävit! 

Tried out something new to me: Tunisian crochet. In my opinion it's a fun and easy technique to learn. The stitch I used looks pretty much like it's knit! 
You'll need a special kind of a hook for Tunisian crochet (Afghan hook / Tunisian hook). It's a fast technique once you get the hang of it and the end result is really thick. On the downside, the start row tends to curl and it does produce such a thick work that it's not suitable for everything. I tried to make fingerless gloves from this alpacka yarn with a 5 mm Tunisian hook. Otherwise, they would be great, but unfortunately I miscalculated the size and the end result isn't too good... So no picture of that this time :)

Thanks for dropping by! 

3 kommenttia:

  1. One day I should try it ! Have fun and take care !!

    VastaaPoista
  2. Koukkuaminen on kyllä kivaa, pari juttua on valmistunut tuolla tekniikalla - löytyy blogistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) ! Kävin heti kurkkaamassa, ja *tosi* makea, upeasti tehty huivi ja hienot kämmekkäät :)

      Poista

Ilahdun kovasti kommenteista, kiitos! -- Thanks for any comments!